Garage 59 esittää: The S-Klasse - Mercedes Benz 260SE 1991

Elokuun kesäisessä illassa 2017, kolme veljestä kurvaa Seinäjoen veturivarikolle kolmella klassiseksi kutsuttavilla Mercedeksillä. Tarkoitus on kuvata autot vihdoin yhdessä, ja erikseen. Tässä juuri valmistunut SE, olkaa hyvät.

 

Loppukiri

Valoa kansalle, joka mersun edessä vaeltaa. Uudet alkuperäiset umpionlasit tilattiin saksasta. Etu- ja sivuvilkut vaihtuivat alkuperäisiin porkkanoihin.

SE on vihdoin valmis, vai onko sentään? No sanotaanko että auton kunnostus on saatu vihdoin stabiiliin olotilaan, mutta edelleen pieniä fiksauksia on työlistalla sinne tänne. Petrin alkuperäinen ajatus olikin kunnostaa tässä niinsanotussa ensimmäisessä vaiheessa auto ulkoisesti maalaamalla, ja kunnostaa sisusta. Toki sisustahan meni lopulta oikeastaan kokonaan uusiin puihin, ja hyvä niin. Ulkoisen olemuksen lisäksi toki päivitettiin musiikkivehkeet ja korjattiin reistailevat sähkölaitteet. Sen sijaan tekniikan ehostus jäi vielä seuraavaan aaltoon.

Uusi kokonainen maski tuli saksasta, ja näytti alussa hyvältä...

Kunnes kiinanrimpulaa pääsi vertaamaan alkuperäiseen. Väri oli kuin suoraannhalpahallin jouukuusenjalasta, ja laatu vähintään yhtä heikko. Ei jatkoon.

Sen sijaan alkuperäinen grilli kunnostettuna ja uusilla kromilistoilla pääsi paraatipaikalle.

Auton ollessa vihdoin yhdessä osoitteessa oli kuitenkin ensin suunnattava kohti veneskosken mersumekaanikkoa, ja laitettava auton alusta kuntoon. Jarrut uusittiin kokonaan, ja samalla vaihdettiin vähän niveltä sinne tänne ja tutkittiin moottorin sielunelämää. Kampuran stefa pitää vielä vaihtaa, sillä se vuoti öljyä auton ollessa viimeksi ajossa, mutta hämärästi vuoto oli tyrehtynyt talliseisotuksen aikana. Ennen varsinaista parin talven projektointiahan autoa ehdittiin jo mekaanisesti kunnostamaan, joten aivan kaikki väljyydet ja rikot eivät olleet kerralla työlistalla.

Antenni vaihtui alkuperäisen kaltaiseen kromiseen teleskooppimalliin.

Siinä aiemmin mainutussa toisessa-aallossa olisi sitten tarkoitus keskittyä viimeistelemään konehuone maalauksilla ja osien keltapassivoinnilla/sinkkauksella. Samalla hierotaan en viimeisimmätkin pikkuviat kuntoon ja puleerataan auto ympäriinsä museotarkastusta vastaavaan kuntoon. Toki kaikkea ehtii vielä sattua ja tapahtua ennen kuin se päivä koittaa, sillä 1.1.2022 on vielä pitkä aika. Niinpä Petrin tarkoitus on nyt nauttia upeasta satakakskuutosesta, jollaisesta hän on haaveillut pikkupojasta saakka. Tarinahan menee niin, että kun allekirjoittanut on ollut vielä pilkkeenä isän silmäkulmassa, on vanhemmat ja vanhemmat veljet asuneet Lapualla eräässä omakotitalossa, ja samalla kujalla on ollut silloin käytännössä uusi W126-korinen Mercedes, sattumalta metallihohtoisen sinisenä. Tuo auto on jäänyt Petrin verkkokalvoille ja alitajuntaan muhimaan, kunnes tämä tarinan yksilö sattumusten seurauksena suorastaan ajautui omistukseen. Oli niin tai näin, tuli autosta melkoisen upea ja huomionsaaminen on taattua, varsinkin kun täyskiiltävät Lorinserit vilkkuvat kilpaa virheettömän maalipinnan kanssa pohjanmaan ilta-auringossa.

Nyt ollaan jännän äärellä. Auto ulkona tallista ja matka alkaa kohti katsastusta.

Tätä(kin) hetkeä on odoteltu, kun uunituoreet Micheliinit pullautetaan Lorinsereiden ympärille.

Sisustan asennus - Plyyssi nahaksi

Alkuperäinen plyyshisisusta oli varsin hyväkuntoinen, mutta projektin aikana arka vaalea väri sai hieman tahroja.

Auton alkuperäisen vaaleanharmaan plyyssisisustan tilalle etsittiin ja värjättiin siis musta nahkasisusta. Varsinaiset musta sisustan muut osat olivat todella hankalia löytää, kuten jo aiemminkin olen maininnut, mutta muutaman purkuauton ja monen Mastonin 121:n avulla kaikki osat olivat vihdoin kasassa. Nahkasisustan etupenkit olivat sähkösäätöiset, mutta alkuperäiset olivat mekaaniset, eikä sähkösäätöjä haluttu lähteä asentamaan. Näin ollen etupenkkien nahat oli vielä vaihdettava plyyssisten runkojen päälle. Petri vaihtoi penkkien rungot, ja käsitteli nahat hoitoaineella, että ne mukautuvat paremmin asennuksen jäljiltä. Asennusvaiheessa nahkoihin jäi hieman ruttua, mutta ne ovat silottuneet käytön aikana.

Ovipahvit kasattiin myös monen auton osista. Rungot ja jalopuut olivat alkuperäisestä harmaasta sisustasta, ja keskiosan nahat taas vihreästä sisustasta värjättynä. Ennen ovipahvien asennusta ovien pellit vaimennettiin STP:n bitumimatolla, ja ovet muovitettiin uudelleen.

W126:n ovipahvit on selvästi hieman vanhempaa suuunnitelua, sillä irtonaisia osia on paljon enemmän verrattuna vaikka W124:een.

Monien osien testaa, vaihda, tee uudelleen säädön jälkeen sisusta alkoi vihdoin valmistua. Monet ongelmat johtuivat siitä, että osa osista oli 1. sarjan autosta ja toiset taas 2. sarjan autosta kuten tämä kyseinen yksilö. Vaikka osa saattoi ulkoisesti olla identtinen, saattoi  jokin pieni kiinnike tai kolo olla erilainen. Jotkut osat saatiin toimimaan kevyesti muokkaamalla, mutta monta osaa jouduttiin ottamaan alkuperäisestä sisustasta ja värjäämään tai maalaamaan mustaksi.

Ja kutsuvaltahan se näyttää!

Kelpaa grillata takapuolta kesähelteillä.

Johtuen W126:n huonosta osien saatavuudesta, jäi joitakin osia vieläkin uusintalistalle, kuten keskikonsolin alempi jalopuu. Myös alkuperäinen rollo-box olisi mukava löytää!

Pientä metsästystä vielä jäi, että löytyisi loputkin ehjät palikat.

Lopputulos oli kovan työn takana, mutta silti taitaa omistajaa ja vähän velimiestäkin hymyilyttää kun oven avattua ässän sisältä tuoksuu nahka eikä hajukuuselta tuoksuva ankea plyyssi. Ja ehkä se ulkonäkökin siinä samalla aavistuksen parani.

Kattoluukun korjaus

Ässän kaksitoiminen kattoluukko toimi auton ostohetkellä, ja itseasiassa vielä useamman kuukauden sen jälkeen, mutta ensimmäisen kesän lopulla luukusta kuului raks, ja se jumittui paikalleen. Petri kuitenkin sai luukun kiinni, ja sen sielunelämään päätettiin tutustua maalauksen jälkeen.

Rasvauksen puute, lika ja käyttämättömyys aiheuttavat pahaa jälkeä.

Luukun pintapellin ollessa purettuna, sai kiskoihin selvän näkymän, ja lopuksi vika oli melko helppo paikantaa. Oikeanpuolinen mekanismi nimittäin oli murtunut. Mekanismien hankinta olikin sitten hankalampi homma, sillä W126:ssa on ollut kahdenlaista luukkua, sekä 1, -että 2-toimista. Näiden luukkujen mekanismit ovat keskenään täysin erilaiset. Vaikka aikakauden W124:n luukun mekanismi on hyvin läheisesti samanlainen, on mekanismin runko-osa eri kokoinen. Kakkosnelosen mekanismit siis saa sovellettua ässänkin luukkuun, mutta mikään bolt-on juttu se ei todellakaan ole.

Kerrankin säkää, sillä kokonaisen luukku löytyi harrastajalta.

Hetken etsiskelyn jälkeen kävi kuitenkin mäihä, sillä mersufoorumin ostoilmoitukseen vastattiin ja saimme sitä kautta koko kattoluukun kasetin samanikäisestä autosta.

Huolellisesti puhditetut osat on mukava asentaa.

Luukun kasetti purettiin ja iloinen yllätys oli, että molemmat mekanismit olivat ehjät. Varovaisen purkamisen ja huolellisen puhdistuksen jälkeen osat olivat valmiita asennettavaksi.


Asennuksen jälkeen luukku säädettiin ja rasvattiin ja lopputulos oli juurikin toivotunlainen, nimittäin hiljainen ja täydellisesti toimiva luukku.

SE:n Kokoamista

Tästä se taas lähtee kokoontumaan.

Korin saapuessa maalauksesta, aloitettiin kasaus irraallaan maalatuista peltiosista. Ensimmäisenä joulukinkun sulattelun lomassa paikalleen nostettiin konepelti, ja seuraavaksi Petri asensi etulokasuojat. Ennen lokarien asennusta kotelot suojattiin korroosiolta ML suojalla.

Oviin sovitettiin seuraavaksi karmien kromilistat, jotka naputeltiin paikalleen varovasti kumivasaralla. Irroitushan hoitui näppärästä teräväreunaisen puukalikan avulla. Kromia vaativat seurakseen myös uudelleen maalatut satiinipintaiset helmamuovit.

Takalasin uusi tiiviste asennettiin irrallaan, ja lasia kiertävä kromilista painettiin paikalleen vielä lasin ollessa irrallaan. Muussa järjestyksessä toimenpide ei onnistu. Samalla lasiin liimattiin tuiki tärkeä varuste, nimittäin "maailma tarvitsee esikuvia" -tarra. Lasi asennettiin paikalleen kahteen mieheen noin 5-6mm paksun narun avulla toisen painaessa lasia ja toisen vetäessä tiivisteen huulta ikkunankarmin yli.

Sivulasit vaativat uudet muoviliu'ut, jotka tilattiin marmoritiskiltä. Mekanismit piti purkaa irti autosta, että vanhat lipareet saa irti ja uudet niitattua paikalleen. Melkoisen vanhanliiton touhua tuo niittaaminen tämän ikäisessä autossa, mutta pääasia että onnistui.

Joitakin pieniä korjaustoimenpiteitä jouduttiin myös tekemään, kuten takaluukun kahvan mutteri-insertit olivat irronneet, joten M5 vetomuttereista saatiin tehtyä uudet liimaamalla ja muovihitsaamalla ne paikalleen.  Myös takaluukun tiiviste uusittiin. Luukun tiiviste teipattiin "muotoonsa" ennen kuin kansi suljettiin ja tiiviste jätettiin oleentumaan paikoilleen.

Ennen verhoilujen asentamiata sisätilat äänieristettiin STP:n Black gold matolla. Sisätiloihin saatiin ujutettua koko 4m2 paketti.