Loppukiri

Valoa kansalle, joka mersun edessä vaeltaa. Uudet alkuperäiset umpionlasit tilattiin saksasta. Etu- ja sivuvilkut vaihtuivat alkuperäisiin porkkanoihin.

SE on vihdoin valmis, vai onko sentään? No sanotaanko että auton kunnostus on saatu vihdoin stabiiliin olotilaan, mutta edelleen pieniä fiksauksia on työlistalla sinne tänne. Petrin alkuperäinen ajatus olikin kunnostaa tässä niinsanotussa ensimmäisessä vaiheessa auto ulkoisesti maalaamalla, ja kunnostaa sisusta. Toki sisustahan meni lopulta oikeastaan kokonaan uusiin puihin, ja hyvä niin. Ulkoisen olemuksen lisäksi toki päivitettiin musiikkivehkeet ja korjattiin reistailevat sähkölaitteet. Sen sijaan tekniikan ehostus jäi vielä seuraavaan aaltoon.

Uusi kokonainen maski tuli saksasta, ja näytti alussa hyvältä...

Kunnes kiinanrimpulaa pääsi vertaamaan alkuperäiseen. Väri oli kuin suoraannhalpahallin jouukuusenjalasta, ja laatu vähintään yhtä heikko. Ei jatkoon.

Sen sijaan alkuperäinen grilli kunnostettuna ja uusilla kromilistoilla pääsi paraatipaikalle.

Auton ollessa vihdoin yhdessä osoitteessa oli kuitenkin ensin suunnattava kohti veneskosken mersumekaanikkoa, ja laitettava auton alusta kuntoon. Jarrut uusittiin kokonaan, ja samalla vaihdettiin vähän niveltä sinne tänne ja tutkittiin moottorin sielunelämää. Kampuran stefa pitää vielä vaihtaa, sillä se vuoti öljyä auton ollessa viimeksi ajossa, mutta hämärästi vuoto oli tyrehtynyt talliseisotuksen aikana. Ennen varsinaista parin talven projektointiahan autoa ehdittiin jo mekaanisesti kunnostamaan, joten aivan kaikki väljyydet ja rikot eivät olleet kerralla työlistalla.

Antenni vaihtui alkuperäisen kaltaiseen kromiseen teleskooppimalliin.

Siinä aiemmin mainutussa toisessa-aallossa olisi sitten tarkoitus keskittyä viimeistelemään konehuone maalauksilla ja osien keltapassivoinnilla/sinkkauksella. Samalla hierotaan en viimeisimmätkin pikkuviat kuntoon ja puleerataan auto ympäriinsä museotarkastusta vastaavaan kuntoon. Toki kaikkea ehtii vielä sattua ja tapahtua ennen kuin se päivä koittaa, sillä 1.1.2022 on vielä pitkä aika. Niinpä Petrin tarkoitus on nyt nauttia upeasta satakakskuutosesta, jollaisesta hän on haaveillut pikkupojasta saakka. Tarinahan menee niin, että kun allekirjoittanut on ollut vielä pilkkeenä isän silmäkulmassa, on vanhemmat ja vanhemmat veljet asuneet Lapualla eräässä omakotitalossa, ja samalla kujalla on ollut silloin käytännössä uusi W126-korinen Mercedes, sattumalta metallihohtoisen sinisenä. Tuo auto on jäänyt Petrin verkkokalvoille ja alitajuntaan muhimaan, kunnes tämä tarinan yksilö sattumusten seurauksena suorastaan ajautui omistukseen. Oli niin tai näin, tuli autosta melkoisen upea ja huomionsaaminen on taattua, varsinkin kun täyskiiltävät Lorinserit vilkkuvat kilpaa virheettömän maalipinnan kanssa pohjanmaan ilta-auringossa.

Nyt ollaan jännän äärellä. Auto ulkona tallista ja matka alkaa kohti katsastusta.

Tätä(kin) hetkeä on odoteltu, kun uunituoreet Micheliinit pullautetaan Lorinsereiden ympärille.