torstai 14. toukokuuta 2015

Maalaus ja kasaus

Mersu maalattavana Jokiaholla alkuvuodesta 2014.
Kolmen viikon rykäisyn jälkeen Juhalla oli tallissaan erinomaisesti maalattu ruosteeton W123. Nyt oli aika niputtaa auto kasaan. Koska maalaus oli tajuttoman hieno, ei koriin haluttu enää laittaa mitään sinne päin olevaa osaa, vaan kaikki koristelistat joissa oli sanomista vaihdettiin uusiin tai ehjiin käytettyihin. Osien saaminen W123 koriseen alkaa olla kiven alla, joten ne jotka tällaisesta haaveilee alkavat olla jo myöhässä. Osien metsästykseen käytettiin kokonaisuudessaa varmaan puolet parin vuoden aikataulusta. Sattumankaupalla hyvia uusia tai käytettyjä osia saattoi löytää yksityisiltä harrastajilta. Myös Seinäjoen Käyttöautolta pystyttiin tilaamaan vielä mm. tiivisteitä ja kiinnikkeitä. tuulilasin, takaluukun ja takalasin tiiviste tilattiin eBaysta Saksasta. Tuulilasi vaihdettiin uuteen ja osa anodisoiduista ikkunalistoista jouduttiin vaihtamaan parempiin.

Vihdoin kotipihassa.



Kertaalleen korjattu kuskinpenkki käväisi pikahuollossa Ajomakolla ennen sisätilojen kasaamista. Uudet alkuperäistyyliset kangasmatot tilattiin Saksasta valmistajalta. Samalla kertaa tilattiin myös Kultaiseen Dattel sävyiet matot. Radio vaihdettiin paremmin alkuperäishenkiseksi ja uusi krominen kokoontaittuva antenni tilattiin eBaystä. Viimeistelynä umpion lasit vaihdettiin parempiin ja lampun pesimet kunnostettiin. Puskurit puhdistettiin ruosteesta sisäpuolelta ja suojamaalattiin ennen asennusta.

Penkkejä tiivistettiin asentamalla pehmusteiden väliin ohut pehmuste.

Sitten niputtamaan.

Ei enää ruostetta.
Pienestä käyntiongelmasta kasvoi siis lopulta parin vuoden mittainen täysentisöinti. Projektia helpotti toki se, että takapään ruosteet ja alusta olivat jo läpikäyty, mutta olihan siinä sitten se loput 70% autosta vielä jäljellä.

Myös puskurit käytiin läpi ja suojattiin taustapuolelta.

Anodisoituja listoja ei voinut kiillottaa vaan kuluneet tilalle oli hankittava ehjä. Koko auto äänieristettiin ennen verhoilujen asennusta.

Keula kasassa.

Kosteusmuovit uusittiin kaikkiin oviin.

Listat paikalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti