Petrin 260SE -91

Ässä juuri noudettuna omaan pihaan.

Auton ulkokuoressa on melkoisesti pienehköjä jälkiä, mutta kuvissa näyttää hyvältä.

Kouluikäisenä pojankloppina Petri näki silloisen kotikadun varrella tummansinisen W126 korimallin Ässämersun. Auto teki koltiaiseen niin suuren vaikutuksen, että sellainen piti joskus sitten isompana hankkia. Petrin autoilu alkoi Japanilaismerkin ratissa, mutta melko pikaisesti siirtyi takapuolen alle korisarjalla kuorrutettu kaksilitrainen bensa 190E. Tuollainen tuunattu pikkumersu oli -90 alussa melkoinen näky varsinkin kirkkaanpunaisena. Mersuja tuli ja meni ja välillä toki kokeiltiin muitakin merkkejä. Varsinaisia harrasteautoja Petri ei koskaan rakentanut vaan käyttöautot pidettiin tiptop kunnossa ja puhtaina. Kesän kynnyksellä huhtikuussa 2014 entinen työkaverini Autoasilta Lahdesta tarjosi ostettavaksi hänelle vaihdossa tullut 260SE:tä. Varsinaisia ostosuunnitelmia ei kelläkään ollut, mutta kun hintatarjous yllättäen menikin läpi, tuli Petristä ensimmäisen oman ässän omistaja.

Varusteita on ladattu S-mallien totuttuun tapaan.

W126 ei nauti vieläkään mitään kruununjalokiven suosiota, vaan pikemminkin se on hieman hyljeksitty kohde. Autot on kuitenkin tekniikaltaan luotettavia ja varusteiltaan halvempiin malleihin verrattuna erittäin runsaita. Petrin auton 2.6-litrainen bensakuutonen kuuluu mallisarjan pienimpiin vaihtoehtoihin. Nykyisillä bensanhinnoilla se kuitenkin on hieman kukkarolle ystävällisempi kuin järeät kasikoneet. Toki mikään bensapihi ei ole tämäkään voimanlähde. Vaihteistona autossa on 4-pykäläinen automaatti ja varusteista löytyy ilmastointi, 4x sähkölasit, sähkökattoluukku, webasto, sekä ASD-perä. Pintaa koristaa sattumalta juuri oikea tummansininen metalliväri joka kantaa nimeä Nautical blue (929). Sisutassa on alkuperäinen vaaleanharmaa plyyshi/kangasverhoilu.

Lorinserit eivät kuuluneet kauppaan, mutta saatiin hankittua vuotta myöhemmin.

Kunnostus tehdään hartaudella.

Auto on vuosimalliltaan 1991, joten se pysyttelee vielä muutaman vuoden tavallisena harrastepelinä. Ajan myötä auto on tarkoitus entisöidä entiseen loistoonsa niin tekniikan, korin kuin sisustankin osalta. Auton myyntikuvassa olleet Lorinserin ultraharvinaiset LO vanteet 16" x 8" ET11 koossa saatiin ostettua auton myyjältä vuoden kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Vanteet tullaan kunnostamaan virheettömiksi. Projektin etenemistä seurataan blogissa, mutta aikataula ei sen valmistumiselle ole määritelty.

Valmista

Ensimmäiset kruisalut "valmiilla" autolla.

Helmikuun 2014 alussa auto saatiin vihdoin nippuun kahdeksan kuukauden aherruksen jälkeen. Ilman maalarin aikataulutakkua projekti olisi ollut valmis kolmessa kuukaudessa. Pieniä muutoksia autoon vielä tulee ja joitakin korjauksia tehdään maalipinnan ja tiettyjen osien suhteen. Mahdollisesti myös "vahingossa" korinväriin maalatut puskurit ja helmat palautetaan orkkisväreihin eli harmaiksi niinkuin ne oli tarkoitus maalata alunperin.

Eemelin maalaus

Kaarret hitsattu ja hieman kittailtukin. Takaluukku sovitettuna ja irrotettava koukku asennettuna.

Auto lähti paikalliselle maalarille elokuussa juuri kun oma Cadillac oli saapunut maalauksesta takaisin talliin. Sopimus olikin että kun caddy tulee takaisin ei tallissa harrasteta enää minkäänlaisia kipinätöitä maalauksista nyt puhumattakaan. Auton ollessa poissa metsästin autoon alkuperäiset C36:n AMG Monoblockit. Mukana tulleet 16" lorinser kopiot puhallettiin ja pulverimaalattiin.

16" Lorinser replicat saivat hiekkakylvyn ja hopean pulverimaalin.

Maalaus oli sovittu olevan valmis viimeistään 1.5kk kuluttua mutta se venyi lopulta 5kk projektiksi. Ongelma oli lähinnä maalarin aikatauluissa eikä hän ehtinyt ottamaan auto työn alle. Syksyllä olikin hyvää aikaa käydä muita osia läpi. Penkki korjattiin ja siihen asennettiin kyynärnoja uudelleen verhoiltuna. Sisustan nippeliosia uusittiin melkoinen määrä ja koko sisusta pestiin  läpikotaisin. Petri asensi bitumattoa oviin ja takaluukkuun ja vahvisti ovipahveja sisäpuolelta. Autoon asennettiin ennen maalarille vientiä alkuperäiset penkinlämmittimet, alkuperäinen vetokoukun johtosarja ja sähköantenni.

Kiiltoa saatiin kiitettävästi lisää vesihionnan ja myllytyksen avulla.

Kun se auto viimein sitten palasi maalarilta välipäiviksi jouluna -13 oli pettymys melko suuri. Olimme kyllä tietoisia että mihinkään näyttelytason maalaukseen ei ollut tarkoitustakaan päästä ja maalari oli asiasta myös maininnut että jälkiä saattaa jäädä... No niitä jälkiä, roskia ja appelsiinia oli aika paljon. Petri on tehnyt jo vuosia sivuhommana myllytyksiä joten ehdotin hänelle vesihiontaa. Peten entinen työkaveri tiesikin asiasta melkoisesti yli kymmenen vuoden kokemuksella joten häneltä haettiin koneet ja laikat lainaan hyvien ohjeiden kera. Taisi se 25h ottaa kun auto oli hiottu komella eri karkeuden laikalla, perään lampaanvillalla, vohvelilla ja ties millä. Lopputuloksesta kuitenkin huomaa sen että kyllä se kannatti.

Uusia alumiiniteippejä saa tilattua valmiina sarjoina eBaysta.

Myös detaljeihin kiinnitettiin huomiota ja mm. kynnyslistoihin uusittiin kaikki alumiiniteipit. Avaimen kuori uusittiin, vaihdettiin kaikki sisustan valot uusiin ja ehjiin, reijitetyt muovit vaihdettiin, laitettiin uudet kangasmatot, uusi tuulilasi, uusi kattoluukun tiiviste, kiinnikkeitä, uudet umpion lasit, ehjät umpion pohjat, ehjät takavalot, ehjä etupuskuri, uusi keulamerkki, avantgarde maski, kaikki nesteet ja öljyt, kaikki puslat käytiin läpi, koneen letkut ja tiivisteet käytiin läpi, kori ruostesuojattiin kokonaisuudessaan, putsattiin puunattiin hinkattiin ynnä muuta.

Raato

Purkaminen paljasti melkoisesti epätoivottuja yllätyksiä.

Myös keulasta löytyi vanhoja kolarikorjauksia.

Pahin kohta löytyi takapuskurin alta oikeasta kyljestä.

Aika lohduton näky.

Joskus kesäkuun nurkilla 2013 auto saatiin Pohjanmaalle ja laitettiin viikon ajon jälkeen suoraan seisontaan. Tallilla sattui olemaan hvyin tilaa sillä oma projektini -59 Cadillac oli juuri maalattavana ja saapuisi takaisin vasta syksyllä. Petri purki auton osiin ja totuus alkoi paljastua. Aina ei tarvinnut juuri pulttejakaan availla kun osia sai irroitettua ihan ilmankin. Huonostihan ne tuohon ilmaan kiinnittyy kun kaikki kiinnityspaikat on varissut pölynä ilmaan. Siitä alkoikin koko kesän kestänyt osien metsästys ympäri Suomenmaata. Suurimmaksi ongelmaksi  muodostui hyvien alkuperäis etulokarien hankkiminen. Lopulta auton alkuperäisistä ja uusista melkein hyvistä tehtiin hitsaamalla yhdet hyvät lokasuojat. Suurena apuna osien haalimisessa oli Mäntsälässä majaa pitävä Ari S ja ilman hänen purkuautoistaan sopivasti saatuja osia ei tästä projektista olisi tullut yhtään mitään. Ja sitä osaahan tarvittiin. En oikeastaan edes tiedä kuinka monta farmarin perällistä kiikutin tavaraa tuohon lankkuun kesän aikana ja vielä pitkälti loppuvuoteen asti. Purkuautoista yritettiin etsia aina parhaat vaihtoehdot ja idea oli että kun kerran autoa on alettu kunnostamaan niin tehdään sitten loppuun asti.
Ensimäisellä reissullani kyselinkin kuinka paljon otan korjauspalaa mukaan auton takanurkkaan. Aluksi takavalon alle tarkoitettu pala paisui lopulta koko takalonkaksi jonka joutuisi vaihtamaan että ruosteet saataisiin kitkettyä. Jostain kumman syystä auton ovet ja konepelti olivat varsin hyvät mutta takaluukku ja koko perän alue vaikutti että sitä oltaisiin säilytetty merivesialtaassa.

Mäntsälästä haettua korjauspalaa sovitetaan hieman pienemmäksi.

Juhan harteille jäi yllättäen hitsausurakka.

Uusi nurkka liimattuna paikalleen,

Ei siinä oikein varmaan ketään naurattanut kun totuus auton kunnosta selvisi. Ihan pikkukorjauspaloilla ei tämän korjauksessa selvittäisi. Keskimmäinen veljeksistä Juha, joka avusti pitkältä Cadillacinkin hitsaustöissä tuli mukaan projektiin ja jeesasi hitsausten kanssa. Mäntsälästä matkaan lähtenyt lonkka siivottiin ylimääräisistä pelleistä ja samalla autosta poistettiin vastaava pala. Kukaan meistä ei ole mikään autopeltiseppä eikä vastaavia näin rajuja korjauksia oltu ennen tehty, mutta pohjalaisella jääräpäisyydellä saimme palan paikalleen ja jopa suurinpiirtein oikean paikkaan.

Varapyöränkotelon reunasta vielä puuttuu peltiä.

Pohjan kylki rakennettuna uudelleen.

Hiomistyötä riitti, ja asento oli mitä ergonomisin.

Pohja maalattuna orkkissävyyn.

Mielenkiintoinen hitsausurakka lankesikin allekirjoittaneen harteille kun kaikki puuttuva pelti pitäisi taikoa takaluukun pohjalle, varapyörankotenlon ja runkotolppien ympäristöön. Hitsaukset alkoivat jo näyttää hyvältä kun aloimme raapia pyöränaukoista sikafleksiä pois. Mielenkiintoisena kikkana ilmeisesti edellinen omistaja oli paikannut ruostereijät mehukattipurkista leikatuilla muovinpaloilla ja sikafleksillä. Velimies ounastelikin että taitaa sikafleksi olla ollut tarjouksessa Keuruun K-raudassa ennen kuin auto on pitänyt keväällä -13 katsastaa  :roll:

Siälokasuojat menivät uusiksi.

Takaluukun hitsisaumat hiottiin ja saumattiin koriakryylillä. Päälle maalattiin aluksi epoksi ja pintaan alkuperäisen kaltainen mattaharmaa akryyli. Alkuperäisen sisälokasuojan ulompi osa vaihdettiin kuskin puolelle ja päälle hitsattiin takakaaren korjauspala. Etuvalojen takapuolelle hitsattiin palat kummallekkin puolelle ja toiselle puolelle sen verran suuri että se oli otettava varaosaautosta. Takahiekkapeltiä jouduttiin oikomaan sillä siinä oli vanha kolarivaurio. Helmojen pintaruosteet hiottiin ja lokasuojien alapuolelle tehtiin pieniä korjauksia. Hyväpeltinen E-luukku löytyi foorumin kautta Aurasta. Mäntsälästä puolestaan alkuperäinen Oriksen irroitettava vetokoukku joka sovitettiin autoon ennen maalarille vientiä.

Petrin E250D 1994

Niinhän siinä sitten kävi että myös vanhin veljeksistä Petri halusi itselleen jälleen W124:n. Petri oli jo jonkin aikaa etsinyt itselleen luotettavaa dieselmersua ja nimenomaan näistä vanhemmista vaihtoehdoista. Sen verran on ilmeisesti velimiestä hirvittänyt näiden uudempien "Sähkömersujen" ongelmat että hänen mielestään on parempi pysyä niistä erossa. No oli niin tai näin, on 124 vielä tänäpäivänäkin varsin miellyttävä käyttöauto. Se on hiljainen, jopa taloudellisempi kuin uudemmat ja harvinaisen hyvä ajaa.

Alunperin 300SD W126:sta tovin etsittyämme päädyimme kuitenkin tutkimaan myös W124 kantaa. Ihan helposti ei vaihtoehtoja löytynyt, vaikka tarvittaessa olisimme olleet valmiita maksamaan hyvästä oikeasti hyvän hinnan. Vaatimus oli kuitenkin, että auto olisi väriltään musta, bornit, hopea tai almandinrot. Sisustavaihtoehdoista kelpaisi ainoastaan nahka tai karo ja auton tuli ehdottomasti olla manuaali. Vain 250 diesel kelpaisi konehuoneen puolelle ja kilometrit pitäisi olla inhimilliset. Näillä ehdoilla metsästimme autoa puolisen vuotta kunnes myyntiin sattui keskisuomesta varsin pahaan jamaan korin puolesta päässyt -94 E-malli. Auto oli joskus kokenut joitakin kolarivaurioita ja kunnostus ei ollut mennyt ilmeisesti aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Korjausten seurauksena ruostepeikko oli sitten päässyt puraisemaan ihan kunnolla. Auto toki oli alkuperäinen 199 metallimusta 20V 250D tekniikalla, karo sisustalla ja kilometreiltään vain 290tkm ajettu. Sen verran näiden kanssa itsekkin pelanneena tuo kilometripuoli saattaa jopa pitää kutinsakkin sillä teknisesti auto oli oikein miellyttävä ajaa ja sisusta vaikutti siistiltä kuskin penkin kulumaa lukuunottamatta. Koska autoa ei oltu hinnalla pilattu päätti veli ostaa auton projektiksi ja pyysi minua auttamaan sen kuntoon saattamisessa. Auton kanssa olisi melkoinen työmaa sillä se ylimaalattaisiin mittavin ruostekorjausten jälkeen ja kaikki rikkinäinen korvattaisiin purkuautoista saaduilla ehjillä osilla. Tosin kukaan ei vielä arvannut millainen raato tässä olisi oikeasti kyseessä...

Erittäin hyvä yksilö

Myyntikuvia vuodelta 2010. Kuvan BBS:t jäivät itselle, mutta myytiin myöhemmin Cadillacin osien rahoittamiseksi.

Kaksipuolikkaan kanssa vietettiin yhteistä aikaa lähes 4-vuotta, kunnes alkoi tuntua siltä että W124 olisi jo pikkuhiljaa nähty. Autossa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, se toimi kuin kello. Suurempia remontteja ei tarvinnut tehdä ja luotettavuus oli huipussaa. Näillä vehkeillä oli kuitenkin tullut kesällä 2010 jo ajeltua se 7-vuotta putkeen, joten oli vihdoin aika vaihtaa uudempaan. Pariin otteeseen myynnissä ollut auto vaihtoi omistajaa Rannikon suunnalle josta se myytiin eteenpäin 2013. Jos auton tämänhetkisestä olinpaikasta on tietoa niin ota yhteyttä garagefiftynine@blogspot.com

Lankkukyljen jälkeen markille vedettiin S211 farmari suoraan Ruotsista joka paljastui melkoiseksi sekasotkuksi. Varsinaisia vikoja autossa ei ollut, mutta mittarilukema oli ehkä hieman positiivinen todellisuuteen nähden. Suoran kaupan jälkeen tilalle hankittiin W203 sedan ja parin vuoden jälkeen jälleen S211 farmari. Cadillacin kunnostuksen vuoksi myös farkku myytiin parin vuoden jälkeen ja taas ajellaan, milläs muulla kuin W124 250 dieselillä. Sen verran täytyy sanoa, että ehkä se arvostus mikä 124:lla on, ei ehkä ihan enää pidä kutiaan. Se alkaa tuo reilun parikymppisen auton kunto olemaan sitä luokkaa että ihan ikiliikkujiksi en näitä enää kutsuisi. Käyttöautot muuttuivat omallakin kohdalta lopulta käyttöautoiksi, eikä niiden osalta juuri ole kerrottavaa. Harrastuspuolella myös Mercedes merkkiset laitteen on kuitenkin hoidossa kummankin velimiehen ansiosta, niistä lisää hieman myöhemmin.



Tässä kunnossa valkoisilla AMG-vanteilla auto vaihto omistajaa kesällä 2010.

Oldskool

Oldschool rakentelu tyyli alkoi nostaa rajusti päätään ja Mersufoorumilla oli jo kuolattu BBS RS projektia. Aluvannepuoli oli vielä täysin auki ja ajatuksissa olikin aluksi hankkia jotkut Y-puolaiset tarvikevanteet 18-tuumaisina. Nettivaraosaa selatessani silmiin osui kuitenkin BBS RS 236 vanteet, jotka majailivat Vimpelissä. Harvinaiset 8.5" x 17" RS:t oli täysi kymppi osuma ja määritti aika pitkälle auton tyylisuunnan. BBS:ien hankinta laukaisi myös melkoisen hamstrausvaiheen ja kyseisen firman tuotteita ja muita retrovanteita kävi tallilla entisöinnissä kymmeniä sarjoja seuraavan 2-3 vuoden aikana.

Vimpelistä löytyneen alkuperäiskuntoiset 8.5x17 BBS RS 236:t

Vanteiden hoito oli jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina.

Ärrässät olivat kuluneessa alkuperäiskunnossa ja alunperin pyörineet Audi 100 tai 200 alla. 5x112 jako kuitenkin täsmäsi Mersun kanssa joten se riitti. Erään Mersufoorumilaisen harrastajan tekemä entisöinti vastaaville 16" vanteille selvitti hieman minkälaisesta prosessista oli kyse. Jotakin aiempaa kokemusta alumiinin kiillottamisesta jo olikin joten ihan puhtaalta pöydältä ei tarvinnut lähteä liikkeelle. Vanteet purettiin ja pestiin, jonka jälkeen sisäkannut ja keskiöt hiottiin ja maalattiin ruiskulla MB Brilliantsilber hopealla, jota olen käyttänyt lähes aina hopeita vanteita maalatessani. Kehistä valittiin kaksi parhaiten säilynyttä, ja ne entisöitiin. Oma tapani on hioa kanttarijäljet puhdistuslaikalla (ns. somalilaikka) kevyesti tasaiseksi ja sen jälkeenalkaa käsityö. Hyvä lähtökohta karkeiden hapettumien ja naarmujen poistoon on 240 karkeuden vesihiomapaperi, jonka jälkeen siirrytän asteittan 240-400-600-800-1000-1200-(1500). Vettä on turha säästellä ja se kannatta vaihtaa usein. Ihka ensimmäiset kehät kiillotin käsin puuvilla kankaan ja Sonax chrom & alu pasten avulla, mutta myöhemmin siirryin käyttämään erilaisia kiillotuslaikkoja ja kovavahoja. Vahoissa tärkeintä on se että tuote on tarkoitettu kiillotusvaiheeseen, eli ensin karkea sitten hieno.Suurta merkitystä en ole itse huomannut sillä onko aine tarkoitettu juuri alumiinin vai rosterin kiillotukseen, mutta kyllä näistäkin toki eroa saa aikaan. Se mitä lopputulokselta haetaan määrittää välineiden laadun ja määrän. Rättilaikkojen koko vaikuttaa myös kiillotusjälkeen sillä tokihan se pienempi laikka pyörii nopeampaa jos koneesta ei muuteta kierroksia. Pienempi myös kuumenee juuri tuon nopeuden vuoksi ja se taas usein aiheuttaa vahan palamista kiinni.

Pesun jälkeen oli mukava huomata maalin olevan vielä hyvässä kunnossa.

Kehien irroitusta.

Ennen EU-säädöksiä Nitro Morsilla sai vanhat lakat pois nopeasti. Vaan ei saa enää nykyisellä litkulla.

Keskiöt ja kannut uudessa maalissa.

RS vanteiden yksi mielestäni ärsyttävimpiä entisöinti osuuksia on keskimutterien hiominen. Kiillotushan on koneellisesti suht helppoa puuhaa, mutta hiomisen joutuu oikeastaan aina tehdä käsin ja tuollainen kuuskantti mutteri on aikasta rasittavan muotoinen. Kiillotusoperaation jälkeen Saksasta löydettin eBayn kautta 2.5" tuumaa leveät takakehät alkuperäisten 1.5" leveiden tilalle. Samaan syssyyn tilattiin kultaiset kehäpultit ja uudet "3D" BBS keskimerkit.

Keskimutterit kiillotettuna.

Vanteiden valmistuttua ei riemulla ollut rajaa, mutta sekin riemu loppui lyhyeen kun ne eivät menneetkään paikalleen autoon! Eipä ollut sitten mitattu että Mersu keskireikä täytyy olla suurempi kuin Audissa. Onneksi kaverini Oskarin isä tekee koneistustöitä ja hän hoiti keskireijän suurentamisen sorvilla nopealla aikataululla. Renkaaksi valittiin Hankookin pyöreäolkaiset K104:t koossa 215/45R17 eteen ja 235/40R17 taakse.

Uudet takakehät Saksasta.

Koska vanteen halkaisija ja leveys kasvoi alkuperäisestä ne oli pakko muutoskatsastaa. Oli hieman epäselvää onko hyväksyttävää, että vanne tulee korin ulkopuolelle vaikka renkaan kuvio jää auton sisään vai pitääko koko pyörä olla korin sisällä. Tämän vuoksi tein pienen väliaikaisratkaisun VW Golfin kaaria lainaamalla ja näin ollen koko pyörä saatiin "korin" sisälle ja leima paperiin.

Tilapainen levitysratkaisu.

Oldskool ajatusta haluttiin hieman jatkaa vielä ja etsiskelin eBaysta mersun omia mallimerkintöjä sopivilla kirjaimilla. "turbodiesel" ja "kompressor" tekstejä yhdistelemällä sain rakennettua "Oldskool" tekstin takakontin kanteen alkuperäiselle paikalle. Pisteeksi i:n päälle löysin dieselmalliset kromipäät pakoputkeen.

Hieman korkealla ollaan vielä kun renkaan on juuri vaihdettu.

Oldskool teksti tehtiin Mersun omista mallimerkinnöistä.

Koristeeksi löytyi Diesel-malliset kromatut putkenpäät.