tiistai 19. syyskuuta 2017

Ässän ylimaalaus

Ässä sepittynä ja matka alkaa kohti Seinäjokea ja Jokiahon automaalausta.
Lokakuun lopulla Petrin ässä lähti maalattavaksi Jokiahon automaalaukseen seinäjoelle. Maalarin valintaan vaikutti huippuhyvä maalausjälki Juhan 250B W123:n kanssa edellisvuodelta. Ässä oltiin purettu tekniikkaa lukuunottamatta kokonaan kesän ja syksyn 2016 aikana.


Kaikki lasit irroitettiin listoineen pois maalauksen ajaksi parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Takalasin alanurkat ovat niitä perinteisimpiä W126 korisen korroosikohteita.

Ruostuneet kohdat uusittiin hitsaamalla tuoretta peltiä, ja paikat pohjamaalattiin epoksilla.
Värivalinnassa ei ollut ongelmia, sillä selvää oli että alkuperäissävy pysyy ja helmat ja puskurit maalataan alkuperäisellä värrillä mattapinnalla. Jonkun verran pöhjätöitä jäi myös Jokiaholle, mutta suurimmat ruostekorjaukset tehtiin etukäteen. Isonkyrön naapurissa asuva Jouppilan Tommi teki ässään kaikki hitsaustyöt todella siististi. Suurimpia kohteita oli takakontin sivukotelo, jota varten kävin hakemassa korjauspalan Lahden takuupurkamosta.


Hyväkuntoinen takakulma löytyi Lahden Takuupurkamolta, ja leikattiin kokonaisuudessaan mukaan.
Käytännössä koko sivukotelo vaihdettiin puskurin kiinnikkeineen. Sattumalta varaosa-auto oli lähes identtinen, jopa väreiltään Petrin auton kanssa, joten edes sävyeroa ei syntynyt. Samalla Tommi korjasi muutaman pienemmän reijän korista, tulppasi ylimääräisen antenninpaikan, ja hitsasi ikkunan tiivisteurat kuntoon. Erittäin iso kiitos laadukkaasta työstä!


Ässä tuoreessa alkuperäis Nauticblau värissä jouluviikolla 2016.
Maalaus valmistui sopivasti jouluksi, joten Petri sai melkoisen mieluisan joululahjan itselleen. Seuraavana olisikin sitten vuorossa kokoamista. Ensimmäisenä työlistalla on ikkunat ja kojelaudan asennus.


Pinnanlaatu oli jälleen takuuvarmaa Jokiahon osaamista!


Myös helmat saivat ylleen alkuperäisen sävyn ja satiinilakan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti