sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Classic Data arviointi

Halusin tehdä 190:lle heti valmistumisen jälkeen Classic Data arvonmäärityksen. Tarkastus tehtiin samalla kun Museoajoneuvotarkastus, joten se meni ikään kuin samalla vaivalla. Classic Data antaa puolueettoman arvion auton kunnosta, kuntoluokasta ja sen arvosta. Auton tiedot myös tarkastetaan Saksan päätoimipisteessä ja varmistetaan mm. runkonumeron aitous. Varsinainen hyöty arvioinnista on ehdottomasti vakuutusarvon tai markkina-arvon määritys. Vanhoille autoille kun määritellään yleensä melko pieni arvo yhtiössä, varsinkin jos kyseessä ei ole MR kilpinen ajoneuvo. Puolueeton arviointi on molemmille osapuolille tasa-arvoinen ja se on validi myös siinä tapauksessa jos onnettomuus on tapahtunut ja korvausta määritellään. Jos arvo on määritelty ilman virallista dokumenttia tai kattavaa raportointia esimerkiksi entisöinnistä, tapahtuu todellisen arvon määritys vasta korvausvaiheessa. Kuntoluokkien arvot määritellään Euroopassa toteutuneiden kauppojen perusteella. Eli lasketaan keskiarvo kyseisen kuntoluokan ajoneuvojen toteutuneista myyntihinnoista. Ja nimenomaan myynti, ei pyyntihinnoista. Luokan sisällä on kuitenkin aika isokin hintahaarukka, joten luokan 1 auto ei automaattisesti tarkoita että sillä on maksimiarvo. Arvo määräytyy yksilön historian, kunnon, entisöinnin tai alkuperäisyyden tason ja ajomäärän mukaan. On myös täysin mahdollista että auton myyntihinta on arviota suurempi tai pienempi, senhän määrittää loppukädessä myyjä ja ostaja.
Autolle on myös mahdollista teettää jälleenrakennusarvon määrittely, joka tarkoittaa käytännössä sitä paljonko tulee maksamaan jos kyseinen ajoneuvo rakennetaan vastaavasti uudelleen esimerkiksi tuhoutuneen tilalle. Näissä määrityksissä hinta on tietenkin jotain aivan muuta kuin markkina-arvo.






Suomessa Classic Data arviointeja tekee Klassik auto. Tarkastajia on ympäri Suomea, ja monilla heistä on oma erikoisosaamisalueensa. Anssi Juutilainen, joka on Klassik auton perustaja, on erikoitunut Mersuihin, mutta tietoa löytyy myös runsaasti muista klassikoista. Anssi kävi tekemässä autolle tarkastuksen Marraskuun alussa ja sain juuri kopion tarkastus sertifikaatista. Iloinen yllätys oli, että auto rankattiin 1- kategoriaan. Ykköskuntoiset autot on "parhaista parhaita" joten sille tasolle on ihan oikeasti hankala päästä. Miinusta tulee pienistä ikääntymisen merkeistä ja kilometreistä. Tämähän ei varsinaisesti ole mikään vähän ajettu yksilö, vaikka mersuharrastajana mittarissa on vaatimattomat 240tkm. Myös Petrin 260SE:lle on teetetty Classic Data sertifiointi.
Jos jotain moitittavaa täytyy palvelusta sanoa, niin se liittyy oikeastaan vain ja ainoastaan US-autojen arvoihin. Saksan markkinat kun ovat US autoilla melko pienet, ja heidän byrokratiansa myös vaikeuttaa niiden harrastamista, ei US autojen arvot mielestäni ole oikealla tasolla todellisuuteen nähden. Tässä kategoriassa hintojen oikeellisuus on mielestäni kymmenien prosenttien ja kymmenien tuhansien eurojen päässä todellisuudesta. US autoissa onkin suositeltavaa teettää tuo jälleenrakennusarvon määrittely, jolloin vakuutus/markkina-arvo ei ole sidottu enää yleiseen markkinatasoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti