sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

190E Kiillotus ja kasaus

Maalin kunnossa ei ollut kehumista. Vasen puoli myllytetty kertaalleen villalla.

Maalauksen häivyttely onnistui varsin mallikkaasti, joten pienen vesihionnan jälkeen oli hyvä lähteä kiillottamaan maalipintaa. Vahaa tämä yksilö ei tainnut olla saada ihan viime vuosina, sillä esimerkiksi konepelti oli kauttaaltaan mattapintainen.






Myllytys alkoi vesihionnan jälkeen Rotaryllä, rupesin villalaikalla ja TurtlePron T5 tahnalla. Sillä sai louhittua maalin sellaiselle tasolle, että sitä pystyi alata kiillottamaan. Kiillotuksen aikana koneeksi vaihtui Rupesin 21mm epäkesko ja saman fiman kova vaahtomuovi + Turtlen T10. Step 3 mentiin medium vaahtomuovilla ja T20:lla ja viimeistely fine laikalla ja T40:llä. Vahoista olen siirtynyt aikalailla kokonaan pinnoitteisiin, joten tähänkin päälle tuli Gyeonin Syncro, jossa Mohs sekä Skin pinnoitteet kerrostetaan. Täytyy sanoa, että kiillotuksen jäljiltä 33-vuotta vanha maalipinta näytti hämmästyttävän hienolta.

Tulostetut kiinnikkeet etupuskuriin.


Kiillotuksen jälkeen saikin sitten lähteä kokoamaan palapeliä. Etupuskurin sivukiinnikkeet olivat rikki molemmin puoli, ja ihme kyllä niitä ei saanut uusia enää Mersun kautta. Ebaysta sellaiset olisi löytynyt, mutta en jaksanut alata odottelemaan, joten 3D mallinsin palikat ja tulostutin ne yhteistyökumppanillani polyamidista Lasersintraamalla.

Kromattu lähtökohta.

Pulveroinnin jälkeinen märkämaalaus.

Kumit asennettuna.

Vanteet olin myös ehtinyt hankkia. Luonnollinen valinta oli aidot 16" Evo-1 kaivonkannet, jotka tälläkertaa löytyi US-spec versiona eli kromattuna. Kromi oli paikoitellen pahasti kesinyt, joten hioin karkealla teräsharjalla irtomoskat pois, ennenkö ne puhallettiin kuonalla. Tämän jälkeen hioin ne epäkeskolla, ennenkö vein pulverimaalaukseen Pro-pintaan. Pulverin jälkeen vanhar kromien jämät näkyi pinnassa sen verran pahasti, että hioin vanteet vielä uudelleen, ja märkämaalasin ne ruiskulla MB 744 Brilliantsilberillä. Renkaiksi löytyi asialliset Continentalit koossa 215/45R16.



Tämähän näyttää jo hyvältä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti