keskiviikko 14. elokuuta 2024

A124 Nahkapenkkien kunnostus ja värjäys

Kuskinpenkin istuinosa irrotettuna ja matkalla verhoomoon.

Avon mustat nahat eivät olleet oikeastaan huonossa kunnossa ollenkaan, ja tavallisesti niille olisi riittänyt vallan mainiosti perinteinen pesu ja hoitoaine, mutta tälläkertaa halusin sisustasa uuden veroisen, sellaisen kuin se olisi juuri ajettu ulos tehtaalta. Penkeissä ei ollut reikiä, ja kulumatkin oli melkoisen mitättömiä. Kuskin penkistä oli kuitenkin päässyt istuinosan sauma repeämään, joten irrotin verhoilun ja vein sen Ticabolle kellokoskelle korjattavaksi. Tiiti ei tyytynyt ompelemaan saumaa, vaan vaihtoi koko nahkapalan uuteen, sillä kerroin värjääväni koko sisustan kuitenkin uudelleen. Krojaus onnistui hienosti, ja kuvasta näkyy varsin selkeästi, kuinka paljon se nahka on vuosien mittaan kiillottunu uuteen nahkaan verrattuna. Uusi nahka näyttää jopa enemmän harmaalta, joka taas tulee nahan pinnassa olevasta pinnoitteesta. Pinnoite, jota voidaan periaatteessa kutsua myös lakaksi, on  aikojen saatossa kulunut, ja alta paljastuu taas syvän musta pigmentti. Tästä syystä lieneekin, että Mercedes on uutena markkinoinut mustaa sisustaa Antrasiitti värisenä.


Värin muutos vanhasta uuteen on melko radikaali.

Etupenkin korjauksen jälkeen pesin penkit ensin Autoglymin TFR:llä porakoneeseen kiinnitettävän harjan kanssa, sen jälkeen kävin vielä mikrokuituliinan ja tinnerin kanssa läpi kaikki pinnat. Tinneri myös syö alkuperäistä pinnoitetta, mikä parantaa uuden pigmentin imeytymistä. Värin vaihdossa onkin suositeltavaa "pestä" alkuperäinen pinnoite ja jopa osa pigmenttiäkin pois. Tämän jälkeen nahan voi elvyttää erillisellä Furniture clinicin Revive aineella, joka imeytetään nahkaan. Revive ei imeydy enää maalauksen jälkeen, joten siitä ei ole hyötyä värjäyksen jälkeen. 

Puhdistetulle pinnalle on hyvä tehdä mahdolliset kittaukset nahkakitillä. Myös isompia reikiä pystyy paikkaamaan tarvittaessa. Reikien pohjalle voi asettaa vaikka palan sideharsoa, joka tukee korjausta. Sideharso liimataan nahkaliimalla, ja liiman kuivuttua pinta kitataan nahkakitillä. Nahkakitistä on saatavana ohuempaa ns. primer filleriä, joka tarttuu paremmin kolojen pohjaan kuin paksu tavallinen nahkakitti. Perus nahkakitti käy sitten primerin päälle, tai sellaisenaan pienempiin korjauksiin. 



Nahkakitin kanssa kiire on pahin vihollinen. Kittiä laitetaan vähän kerrallaan, ja annetaan sen kuivua rauhassa.kuivumista voi nopeuttaa kuumailmapuhaltimella, mutta se toimii vain ohuissa pinnoissa. Silti isompien kolojen korjaus vaatii enemmän hiomista, joten suosittelen kitin kuivattamista vaikka 12-24h. Kitin ollessa läpikuivaa, se voidaan hioa vaikkapa epäkeskolla, eikä se enää painu kasaan niin paljon kuin pintakuiva kittaus. Jos kitataan nahan murtumia, ne voidaan ajaa dremelillä ensin hieman isommaksi, jolloin kitille saadaan parempi tartunta. Viimeistelyhionnan jälkeen pinnat käydään vielä läpi rasvanpoistoaineella ja maskataan muut alueet penkeistä mitä ei haluta maalata.




Maalaus ei eroa juurikaan muusta maalista, mitä nyt nahkaväri on melko ohutta jo alkaenkin. Ideaali on ruiskuttaa ohuita kerroksia kerrallaan, ja antaa niiden imeytyä välissä. Mikäli pohjatöissä ilmenee puutteita, voidaan pintaa hioa ja kitata vielä tässä vaiheessa. Nahkaväriä voi siis käyttää ikäänkuin hiomavärinä. Viimeistä pintaa ruiskuttaessa kannattaa tähdätä mahdollisimman tasalaatuiseen pintaan. Pintaa ei ole pakko saada ns. märäksi, vaan se voi hyvin olla reippaan appelisiininen. Maali tasoittuu hyvin itsekseen. 



Maalin kuivuttua tulee sitten se taikuus, mikä jää valitettavan usein tekemättä, eli nahan pinnoitus. Kun puhutaan nahkapinnoitteesta, se tarkoittaa lähinnä lakkaa. Lakkaa on saatavilla eri kiiltoasteissa, ja eri kiiltoasteita voidaan sekoittaa keskenään. Tässä kohteessa halu oli saada mahdollisimman uuden näköinen pinta, joten sen tulisi olla matta. Täysin mattaa sitten taas ei käytetä oikeastaan missään autossa, koska se taas kiillottuu herkästi. Käytetty nahka taas on usein kiiltävän ja satiinin välimaastosta. Tähän projektiin ostin Furniture clinicin satiini ja matta pinnoitetta, mitä sekoitin suhteessa 1:1. Näin sain satiinia matemman, mutta mattaa kiiltävämmän lopputuloksen. Pinnoiteen määrä vaikuttaa suoraan sen alla olevan nahan väriin, eli pinnoite muodostaa hieman kuultavan pinnan, joka siis taittaa väriä vaaleampaan. Näin ollen ruiskutettuna musta nahka hieman harmaantuu. Mikäli pinnoitteen levittää sienellä käsin, sitä tulee vähemmän ja näin myös värin sävy pysyy paremmin alkuperäisenä. Toisalta taas pienempi määrä vaikuttaa myös vähemmän siihen kiiltoon. Tässä kohteessa määritelty väri on "uusi" nahanpala penkeissä, mikä oli todella mattaa ja hieman harmahtavaa. Tähän päästiin kahdella pinnoitteen ruiskutuksella.




Sivuverhoilut eivät vaatineen korjauksia, mutta yhteinäisen ilmeen vuoksi ne värjättiin ja lakatiin myös. Näin ovipahvit vastaavat paremmin penkkejä. Keskikonsolissa oli vanhat puhelimen telineen reijät, jotka ensin  painoin kolvilla sisään. Sen jälkeen kittasin ne umpeen 2K koriliimalla. Tähän käteva maskaustapa oli tehdä reijittimellä maalarinteippiin sopivat aukot, niin liima ei trhaan sotke konsolin martiointia. Pienet näpyt olikin sitten helppo hioa pois. Pientä viimeistelyä nahkakitillä ja sitten maalaus ja lakkaus samoilla aineilla tähänkin. Myös ratti, minkä olin jo aiemmin maalannut, tehtiin näillä aineilla uudelleen, että siitä saatiin myös saman näköinen.


Myös pienemmät sisustan osat pinnoitettiin.

Lopputulos oli aika täydellisesti sellainen kuin halusin, eli täydellinen. Uudelleen värjätyt pinnat todentotta näyttivät nyt siltä, että ne olisi juuri tulleet tehtaalta. Onnistunut korjaus siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti