maanantai 2. syyskuuta 2024

A124 Sisustan kokoonpanoa ja sähköjen siistimistä

Sisustan ollessa värjätty, ja katon hydraulien ollessa kunnossa, oli aika laittaa palikoita takaisin paikalleen. Ennen asennusta pesin sisustan vielä verhoilujen alta, koska avossa pölyä pääsee herkemmin joka koloon. Puhtaat pinnat eristettiin STP:n äänieristysmatolla. Isompi homma olikin siivota autosta kaikki jälkiasennetut himmelit, joita oli hälytin kaukosäädöllä ja webasto. Ensimmäinen oli vielä toimiva, mutta kuinka kauan, en halunnut ottaa selvää. Tarvikehälyttimien ja miksei myös alkuperäisten lisävarusteiden ongelma on vanheneva elektroniikka, johon saa huonosti varaosia, ja se tietenkin hajoaa juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Tästä syystä Italialainen GT häly sai lähteä. Purin koko johtosarjan kaikkine bokseineen ensin näkyville, ja otin siitä kuvat. Sen jälkeen lähdin johto kerrallaan palauttamaan auton omaa johtosarjaa takaisin kuntoon. Onneksi montaakaan johtoa ei ollut katkaistu, lähinnä lukitukseen liittyviä kuskin jalkatilasta. Ne juotettiin uudelleen kasaan ja suojattiin kutistesukalla.

Ylimääräistä johtoa kojelaudan alla.

Ylimääräistä johtoa sulakerasiassa.

Tässävaiheessa näyttää vielä pahalta.

Webaston purkamiseen ei sähköjen osalta niin suurta riskiä kuulukaan, ainut johto mikä piti kytkeä oli puhaltimen päävirta, joka meni webaston releiden kautta. Pussillinen johtoja päätyi roskiin, jonka jälkeen olikin mukava testata mitä tapahtuu. Kaikeksi onneksi auto lähti normaalisti käyntiin ja toimi kuten pitää. Kävin kaikki sähkötoiminnot läpi, eikä missään ollut ongelmaa, kunnes kokeilin laittaa ovet lukkoon. Ovi kyllä lukittui kuskin ovesta, mutta vain kuskin ovi. Apukuskin ovesta sitten kaikki lukot toimivat kerralla molemmin päin. Kuskin oven ohjauksessa oli siis jokin ongelma. Jouduin purkamaan jo kertaalleen asennetut verhoillut ja tutkin ensin alipaineviat. Ne oli epätodennäköisiä jo lähtokohtaisesti, koska lukitus toimi toisesta ovesta. Sain kuitenkin pois suljettua mahdollisen vian kokeilemalla toista alipainekelloa. Vika oli siis sähköissä, joten jouduin avaamaan jo kertaallee korjatut johtosarjat, niistä ei vikaa löytynyt joten aloin googlata mikä mahtaisi olla ongelma. Löysin vanhan topicin Mersuforumilta, missä hieman vastaavan vian syyksi oli löytynyt alkuperäisen johtosarjan liitos apukuskin takajalkatilassa. Eipä muutakun penkkiä irti ja matto sivuun, että sain johtosarjan näkyville. alumiinirenkaalla niitattu johtonippu löytyikin alkuperäisen kutistesukan alta, ja kappas, siitä oli johto irti. Kuorin johdot uudelleen ja kiepautin yhteen, jonka jälkeen kävin kokeilemassa lukitusta: toimii! Hurraa. Juotin johdot tinalla kasaan ja laitoin uuden kutistesukan päälle ja paketoin takaisin paikalleen. Nyt sain viimein kasata koko sisustan.

Hapettunut alkuperäisliitos

Liitos korjattu ja sukitettu

Tässä vaiheessa päivitin vielä vanhat revenneet kaiuttimet uusiin tehdaspeksin kokoisiin 2-tie kaiuttimiin. Nyt siis myös musiikkipuoli oli kauttaaltaan kunnossa.

Päivitetyt takakaijuttimet alkuperäiskauluksissa.

Sisustaa kasatessa oli kyllä voittajafiilis, sillä sen päälle, että auto toimi nyt moitteettomast ja kaikki ylimääräinen härpäke oli poistettu, se myös näytti todella hyvältä. Uudelleen värjätyt penkit olivat uskomattoman hienot, koska satiinipintaisena koko sisusta näytti lähestulkoon uudelta. 

Äänieristys asennettu

Takapenkit asennettu

Konsolin asennusta

Etupenkkejä vaille

Näyttääpä asialliselta


Eikähän tällä kehtaa cruisailla.

Takaluukussa oli tuttu vika, ettei toinen rekisterikilven valo pala. Tämän ongelman kanssa painin jo edellisessä 320 coupessa, joten tiesin heti mikä ongelma on. Molemmat polttimot on tosiaan ehjät, ja molemmat pohjat toimii toisilla liittimillä, joten vika on johtosarjassa kannen saranan luona. Sieltä sitten löytyikin edellisien omistajien neljään kertaan kolvatut ja teipatut johdot, jotka katkoin pois ja uusin koko korjauksien kohdan uusilla piuhoilla, nyt ne saattavat jopa kestää. Ja korjaus luonnollisesti onnistui, koska rekkarivalot toimivat, ja vikavalo sammui mittarista.

Vanhoja korjauksia, joista oli jo osa katkennut uudelleen.

Piuhat korjattu ja kontti pesty.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti