sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Muovia kirkkaamaksi

Palikat puhdistettuna huolellisesti silikoni/rasvanpoistoaineella.
Sillävälin kun SE paistatteli maalaamon lampun alla, tehtiin pieniä maalaushommia myös tallilla. Elämää nähneet takavalot ja ovenkahvat vaativat kirkastusta, kuten myös maskin ritilä.




Lakkapinnan hyvä ominaisuus on sen helppo kiillotettavuus, joten lamput voi aina myllyttää tarvittaessa uudelleen.


Yksinkertaisuudessaan muoviset takavalot karhennettiin Ultrafine "karhuntassulla" ja päälle ruiskutettiin muovitartunta-aine. Päälle tuli perinteinen 2K kiiltävä autolakka. Lakan kanssa on toki riskinsä, jos se ei tartu kunnolla pintaan, niin se voi irrota luiskina. Kun pohjat puhdistaa hyvin ja karhentaa, sekä käyttää muovitartuntaa, on lakkaus kestänyt ainakin omassa käytössä vuosikausia muuttumatta. Tällätavoin myös oikeasti harmaantuneet tai liituuntuneet muoviosat saa jälleen kirkkaaksi.



Tuore mattalakka on vielä hieman kiiltävä, mutta mattaantuu kuivuessaan. Väri sävytettiin uudemman muoviosan mukaisesti.





Muovisten ovenkahvojen ja maskiritilän mattaharmaa pinta oli myös ottanut sen verran aurinkoa, että ne päätettiin värittää uusiksi. Maalattuna sävy myös pysyy huomattavasti kauemman, kuin all natural muoviosissa. Näissä parikymmentävuotta vanhoissa muoveissa kun ei ole tuo UV-suojakaan ollut niin kehittynyttä kuin nykyisin.






Harmaan sävy haettiin kohdalleen uudemman mersun hyväkuntoisen maskin avulla, ja maali otettiin kaksikerrostavarana, eli alla on värimassa ja päälle 70% mattausaineella lisätty lakka. Pinnasta tuli juuri sopivan satiinimainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti